Tupakoimattoman COPD

Witold Mazur, dosentti, keuhkosairauksien osastonylilääkäri, HUS Meilahti

Lähes kolmasosa keuhkoahtaumatautia (COPD) sairastavista potilaista ei ole koskaan tupakoinut aktiivisesti. COPD ei siis ole vain tupakoivien sairaus, ja siihen liittyviä ennakkoluuloja tulisi vähentää terveydenhuollossa. Nykykäsityksen mukaan kyseessä on varsin heterogeeninen sairaus, jonka taustalla on harvoin vain yksi tekijä tai altiste. COPD:n diagnoosi perustuu potilaan oirekuvan ja riskitekijöille altistumisen kartoittamiseen sekä spirometriatutkimukseen. Tupakoimaton COPD-potilas on usein tupakoivaa potilasta nuorempi ja hänellä on pitkittynyttä yskää ilman merkittävää hengenahdistusta. Sairaus saattaa muistuttaa enemmän astmaa ja edetä hitaammin kuin tupakoivan potilaan COPD.

Tutkimusnäytön perusteella COPD:n juuret ovat varhaislapsuudessa, jopa sikiöaikaisissa muutoksissa. Aikuispotilaan kohdalla on hyvä kartoittaa syntymähistoria, erityisesti altistuminen ilmansaasteille, passiiviselle tupakoinnille, erilaisille infektioille ja työympäristön altisteille. Potilailla, jotka ovat eläneet varhaislapsuutensa Suomen ulkopuolella, voi olla erilaisia infektio- ja ilmansaastealtistuksia sekä geneettisiä tekijöitä. Jopa 50 % COPD-tapauksista alemman keskitulotason maissa on jollakin tasolla yhteydessä ilmansaasteisiin¹.

Kun keuhkoputket menevät rikki – bronkiektasia

Jarkko Mäntylä, keuhkosairauksien ylilääkäri, HUS Jorvi

Keuhkoputken pysyvä laajentuma eli bronkiektasia on helposti astmaan tai COPD:n sekoittuva, nimestään huolimatta obstruktiivinen sairaus. Bronkiektasian esiintyvyys ja etiologia tunnetaan huonosti. Yleisiä oireita ovat pitkittynyt limainen yskä ja hengenahdistus. Sairauden tärkein diagnostinen tutkimus on keuhkojen ohutleiketietokonetomografia (HRTT), jossa todetaan tyypillisesti erityisiä ”sinettisormus-” tai ”junanraiderakenteita”, jotka liittyvät keuhkoissa tapahtuneisiin rakenteellisiin muutoksiin. Natiivi keuhkokuva ja spirometriatulos voivat olla normaaleja.

Parantavaa hoitoa bronkiektasiaan ei ole, mutta hoidossa keskitytään estämään pahenemisvaiheita, hidastamaan taudin etenemistä, ylläpitämään potilaan suorituskykyä sekä parantamaan elämänlaatua. Paras näyttö on fysioterapialla ja liikunnalla, johon potilasta tulee kannustaa. Pahenemisvaiheet pyritään rauhoittamaan mahdollisimman nopeasti käyttäen antibioottihoitoa, resistenssi huomioiden.

Keuhkolääkäri parenkyymitautien viidakossa – mitä näistä pitää tietää?

Maria Hollmen, keuhkolääkäri, HUS Meilahti

Harvinaisten keuhkokudoksen sairauksien eli parenkyymitautien ryhmä kattaa useita taudinkuviltaan erilaisia sairauksia, jotka jakautuvat moniin alatyyppeihin. Potilaat ovat usein ainoastaan hypokseemisia ja yleisoireina voi olla alussa rasituksessa ilmenevää hengenahdistusta, yskää ja väsymystä. Kaksi kolmesta on tupakoinut tai tupakoi edelleen, mutta taustalla on myös monia muita riskitekijöitä. Siksi anamneesi on tärkeä osa diagnoosia.

Parenkyymitaudeille ovat olennaisia keuhkojen alaosista kuuluvat ”ritinät”, sillä ensimmäiset muutokset kehittyvät juuri näille alueille. Yleislääkärin ohjeiksi Hollmen nosti seuraavat: 1) pidä mielessä keuhkojen parenkyymitautien mahdollisuus, 2) kuuntele keuhkot tarpeeksi alhaalta ja 3) ota keuhkokuva. Koska diagnoosiviive on yhteydessä huonompaan ennusteeseen, tulee tutkimukset käynnistää nopeasti ja epäilyksen herätessä lähettää potilas matalalla kynnyksellä erikoissairaanhoitoon.

Obstruktiivisten sairauksien yksilöllinen hoito

Jussi Karjalainen, ylilääkäri, keuhkosairauksien vastuualuejohtaja, Tampereen yliopistollinen sairaala

Obstruktiivista keuhkosairautta sairastava potilas tulee aina huomioida kokonaisuutena. Yhdellä potilaalla voi esiintyä ristiriitaisia oireita ja kliinisiä löydöksiä, eikä yksi diagnoosi usein riitä selittämään kaikkia hengitystieoireita. Potilaat, joita on haastava diagnosoida, joilla hoito ei tuota toivottua tulosta tai joilla on pahenemisvaiheita hoidosta huolimatta, tulee osata tunnistaa varhain. Etenkin astma-COPD-yhdistelmäpotilaat on ohjattava matalalla kynnyksellä erikoissairaanhoitoon. Toisaalta muutoin oireettomalla potilaalla pelkkä spirometrialöydös ei yksin ole riittävä peruste hoidon aloittamiseen.

Keuhkojen toimintakyvyn mittaaminen on keskeinen osa keuhkosairauksien diagnoosia. Lisäksi viime aikoina astman ja COPD:n tulehduksellisen alatyypin määrittäminen muun muassa veren eosinofiilimäärän mittauksilla on vakiinnuttanut asemaansa osana diagnostiikkaa ja lääkehoidon valintaa. Huolellisesti määritetyn diagnoosin lisäksi astman ja COPD:n yksilöllisen hoidon kulmakivinä ovat taudin pahenemisvaiheiden havaitseminen, oirehallinta ja elämänlaadun parantaminen sekä elämäntapatekijöiden ja liitännäissairauksien huomiointi. Fyysisen aktiivisuuden tukeminen on yksi kokonaisvaltaisen hoidon tärkeimpiä osa-alueita, sillä liikunnan avulla potilas tehostaa keuhkojensa toimintakykyä ja parantaa sairauden ennustetta.

Viitteet

1. Sin DD, et al. Air pollution and COPD: GOLD 2023 committee report. European Respiratory Journal 2023;61(5):2202469.